Metsästysseurojen ”ukkoutumisesta” kuulee puhuttavan niin juhlapuheissa kuin eränuotioilla vähän väliä. Tämä tottakai on nähtävissä valtakunnan tasolla, ja ainakin tässä asiassa tilastoihin on luottaminen. Metsästäjäliitolla on tänä vuonna ollut jopa ohjelma, jossa seurat saavat avustusta uusien nuorien jäsenten liittymismaksuihin.

Meillä kuitenkaan ei ole ainakaan viime aikoina kartoitettu seuran jäsenistön ikärakennetta, joten nyt oli aika, varsinkin kun jäsenistöstä tuli tällaiseen selvitykseen pyyntö. Alla olevasta ympyräkaaviosta nähdään, seuran jäsenistön ikäjakauma vuoden 2018 lopussa. Jäsenten keski-ikä on noin 53 vuotta.

Metsästyseura Peuhu ry:n jäsenistön ikäjakauma vuoden 2018 lopussa.

Valitettavasti seuralla ei ole kaikkien jäsenten syntymäaikoja tiedossa, joten tämän takia kuvaajassa on hieman epävarmuutta. Toivoisinkin, että jokainen jäsen kävisi tarkastamassa omat tietonsa Jäsentiedon jäsenrekisteristä. (Tämä helpottaa myös muuta yhteydenpitoa jäsenistöön.) Linkin jäsenrekisteriin löytää myös Jäsenelle-osiosta. Syntymäajan voi myös ilmoittaa sihteerille sähköpostilla (sihteeri[at]mspeuhu.fi). Samasta osoitteesta voi myös pyytää omat tunnukset jäsenrekisteriin, jos sellaisia ei vielä satu omistamaan.

Entäs se ikäjakauma, ja onko meillä tarve tehdä asian eteen jotain. Esimerkiksi vuonna 2014 metsästäjäkortin lunastaneiden metsästäjien keski-ikä on ollut 49 vuotta (riista.fi, viitattu 23.10.2018), ja Luonnonvarakeskus ilmoittaa sivuillaan (viitattu 23.10.2018) metsästäjien keski-iäksi noin 50 vuotta.

Emme siis tässä valossa eroa juurikaan keskimääräisestä metsästysseurasta, ja lähiaikoina voisikin olla hyvä miettiä kypsään ikään kasvaneen seuramme tulevaisuutta pidemmällä tähtäimellä.

Kategoriat: Tilastot

0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *